Minulla oli idea mielessäni heti kun saimme tehtävänannon, ja päädyin myös toteuttamaan sen.
Halusin veitseen hyvän kädensijan, jottei käsi lipsuisi veistä käytettäessä. Tein siis etusormelle erikseen oman kolon ja muille sormille toisen. Halusin myös ennenkaikkea säilyttää veitsen alkuperäisen muodon ja mallin, joten en lähtenyt kikkailemaan millään erikoisilla muodoilla.
Hiomiseen meni eniten aikaa, koska pinta piti saada mahdollisimman sileäksi.
Puumateriaaliksi valitsin pehmeän padokin, joka vahatessa muutti väriään entistä punertavammaksi. Padoki oli melko pehmeää työstää ja käyttäytyikin erilailla kuin muut puut mitä olin ennen hionut. Siihen esimerkiksi jäi pintaan pieniä koloja, vaikka kuinka yritti hioa pinnan sileäksi. Pinnnasta tuli samettinen vahauksen jälkeen. Paksummalla vahakerroksella olisi saanut kolot varmaankin vielä paremmin peittoon. Muuten olen tyytyväinen lopputulokseen, sillä onnistuin saamaan haluamani muodon veitselle.