Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Solidworks. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Solidworks. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kottikärryt


                               Runko palsaa, allas tehty tyhjiömuovaimella

Tehtävänämme oli suunnitella ja valmistaa hahmo- ja pienoismalli kottikärryistä.

 
Pääajatuksenani kottikärryjä suunnitellessa oli se, että ne olisivat yksinkertaiset ja käytännölliset. Halusin kärryihini selkeitä muotoja, terävyyttä ja pyöreyttä sopivassa suhteessa. En halunnut lähteä temppuilemaan koristeellisuudella. 


Hahmomalli kottikärryistä (materiaalina kapalevy)
 
Pienoismallista tuli erilainen kuin alkuperäinen piirrustussuunnitelmani (ainakin altaan suhteen) ja tämä jäi hieman harmittamaan. Luulen sen johtuvan vähäisestä kokemuksesta Solidworksin käytössä, ja sen takia myös kottikärryjä piti yksinkertaistaa vielä astetta enemmän. Tästä pienestä kömmähdyksestä opin kuitenkin sen, että ensi kerralla minun tulisi olla huolellisempi ja tarkempi mallintaessani, jotta saisin tehtyä sellaisia mallinnuksia kuin alkuperäiset piirrustussuunnitelmanikin ovat.
       Kapalevystä tehtyyn hahmomalliin olen kuitenkin tyytyväinen, koska sain altaasta muokattua juuri haluamani ja kapalevykin suostui taipumaan oikeaan muotoon (vaikka se onkin erilainen kuin piirrustussuunnitelmani allas).
       Varsinaisessa pienoismallissa taas renkaan ja altaan suhde on vääristynyt ja minun olisi pitänyt varmaankin tehdä isompi allas. Myös kahvat ovat liian lähellä toisiaan.


 


torstai 15. marraskuuta 2012

Henkari


Mallinsimme SolidWorksilla henkarin, jonka jälkeen tein kapalevystä prototyypin.


Mallia tehdessä meidän piti miettiä myös kohderyhmää, jolle henkarin valmistamme. Oman henkarini lähtökohtana oli se, että henkariin saisi enemmän kuin yhden vaatteen roikkumaan ja näin ollen säästäisi myös tilaa vaatekaapissa. Oman henkarini kohderyhmänä on lapset ja nuoret.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Pannunalunen


 
Pannunalunen oli ensimmäinen Solidworksilla tehty mallinnusharjoitus. Itse varsinaista pannunalustaa tehdessä tuli tutuiksi myös japaninsahan, taltan ja nuijan käyttö.