Tehtävänämme oli suunnitella ja valmistaa keittiökattaussarja, jonka materiaalina tulisi käyttää muovia.
Minulla oli selkeä suunnitelma jo tehtävänannon saatuamme, sillä mielessäni oli pyörinyt jo jonkin aikaa ajatus tehdä tarjoiluastiat tomaatti- ja kurkkuviipaleille. Joten lähdin siis suunnittelemaan ja toteuttamaan tätä ajatusta eteenpäin.
Muotoja miettiessäni ensimmmäisenä tuli mieleeni, että astioiden tulisi olla juuri oikean kokoiset kurkku- ja tomaattiviipaleille. Halusin astioiden olevan muodoiltaan yksinkertaiset ja selkeät, joten päädyin suorakulmioon, jonka sisällä on pyöristetyt kulmat.
Muoviosien ei alkuperäisessä suunnitelmassa ollut tarkoitus tulla reunojen yli, mutta totesimme opettajan kanssa, että astiat näyttäisivät siistimmiltä ja olisivat myös käytännöllisemmät (eli muoviosista saisi paremmin otteen). Muoviosat tein tyhjiömuovaimella 2mm paksuisesta muovista.

Solidworks mallinnus
Meidän tuli myös piirtää kattaussarjamme astiat A3:lle niiden oikeassa koossa.
Tarjoiluastioiden puuosat ovat paahdettua koivua.
Muoviosien ei alkuperäisessä suunnitelmassa ollut tarkoitus tulla reunojen yli, mutta totesimme opettajan kanssa, että astiat näyttäisivät siistimmiltä ja olisivat myös käytännöllisemmät (eli muoviosista saisi paremmin otteen). Muoviosat tein tyhjiömuovaimella 2mm paksuisesta muovista.
Vahaus antoi puulle vielä tummemman värin ja toi myös kontrastia puu- ja muoviosien välille.
CNC-koneella jyrsityt muotit, joilla tein muoviosat tyhjiömuovaimella. Kittasin muottien pinnat sileiksi, jottei muoviosiin jäisi epätasaisuuksia.
Aihioiden syvennys jyrsittiin CNC-koneella.
Työ onnistui mielestäni hyvin ja pysyin alkuperäisessä suunnitelmassani alusta loppuun, lukuunottamatta muoviosien reunoja, joiden lopulliseen ratkaisuun päädyin muutamien kokeilujen ja vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen.
Näitä astioita tulen käyttämään esimerkiksi osana tortilla-aiheista kattausta.