Sivut

tiistai 19. helmikuuta 2013

Prototyyppi puhelimen akkulaturista

Tehtävänannossa painotettiin selkeyttä, pinnan laatua ja muotoilua.
Ensimmäisenä mieleeni tuli kahdeksankulmio, joten lähdin piirtelemään luonnoksia kahdeksankulmaisesta akkulaturista.


 


Tehtävä oli nopea ja helppo. Vaikeinta oli saada nauhahiomakoneella jokainen kylki täysin samanlaiseksi, mutta onnistuin omasta mielestäni saamaan kyljet aikalailla samankokoisiksi.
      Uretaani ei ollut paras mahdollinen materiaali, koska se oli liian pehmeää ja pintakäsittelyssä maalipinnasta tuli vähän tylsähkö. Myös maalin tuputtaminen ei tainnut olla paras mahdollinen tapa, sillä se teki pinnasta rosoisen. Olisin siis voinut valita kovempaa materiaalia ja näin ollen saanut maalipinnastakin kiiltävämmän ja sileämmän.
      Mallintamisessa tuli pieni ongelma, sillä tulostettuani piirroksen laturista se oli liian iso, joten sain hioa nauhahiomakoneella aika paljon pois, jotta laturi olisi järkevämmän kokoinen.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Säästölipas

Tehtävänä oli suunnitella ja valmistaa säästölippaan prototyyppi jostakin eläinhahmosta. Rajoituksena muotoilussa oli, että kaksi samansuuntaista sivua tuli olla suoria. Arvioinnissa painotettiin pinnan laatua, viimeistelyä sekä omaperäisyyttä.
Renderöity kuva säästölippaasta
 
Lähdin piirtelemään kuvia kaneista, mutta päästessäni mallintamaan Solidworksilla, huomasin pienen ongelman pupun korvien kanssa: ne eivät olleet sivuprofiilissa oikean- ja hyvännäköiset, joten luovuin ajatuksesta. Muotokaan ei mielestäni ollut tarpeeksi yksinkertainen toteutettavaksi. 
Aloitin taas alusta miettimään kaikkia suloisia eläimiä, joita näkee animaatioissa ja mieleeni muistui lapsuudestani Pingu. Piirrellessäni mietin katsoisiko pingviini sivulle, jolloin sen nokkakin tulisi näin esiin vai maalaanko nokan lopuksi ja pingviini olisi kokonaan edestäpäin kuvattuna. Päädyin jälkimmäiseen, sillä näin muodosta tulisi mahdollisimman yksinkertainen ja sen vielä juuri ja juuri erottaa olevan pingviini ilman pintakäsittelyäkin.



Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että sain vietyä alkuperäisen suunnitelmani loppuun asti ilman suurempia muutoksia. Oli myös hyvä, että luovuin kani-ideasta, sillä en olisi saanut varmaankaan toteutettua pelkistettyä muotoa yhtä hyvin kuin pingviinissä.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Keittiökattaussarja

Tehtävänämme oli suunnitella ja valmistaa keittiökattaussarja, jonka materiaalina tulisi käyttää muovia.
 
 
Minulla oli selkeä suunnitelma jo tehtävänannon saatuamme, sillä mielessäni oli pyörinyt jo jonkin aikaa ajatus tehdä tarjoiluastiat tomaatti- ja kurkkuviipaleille. Joten lähdin siis suunnittelemaan ja toteuttamaan tätä ajatusta eteenpäin.
     Muotoja miettiessäni ensimmmäisenä tuli mieleeni
, että astioiden tulisi olla juuri oikean kokoiset kurkku- ja tomaattiviipaleille. Halusin astioiden olevan muodoiltaan yksinkertaiset ja selkeät, joten päädyin suorakulmioon, jonka sisällä on pyöristetyt kulmat.

Solidworks mallinnus
 

                  Meidän tuli myös piirtää kattaussarjamme astiat A3:lle niiden oikeassa koossa.

Tarjoiluastioiden puuosat ovat paahdettua koivua.

Muoviosien ei alkuperäisessä suunnitelmassa ollut tarkoitus tulla reunojen yli, mutta totesimme opettajan kanssa, että astiat näyttäisivät siistimmiltä ja olisivat myös käytännöllisemmät (eli muoviosista saisi paremmin otteen). Muoviosat tein tyhjiömuovaimella 2mm paksuisesta muovista.

Vahaus antoi puulle vielä tummemman värin ja toi myös kontrastia puu- ja muoviosien välille.
 
CNC-koneella jyrsityt muotit, joilla tein muoviosat tyhjiömuovaimella. Kittasin muottien pinnat sileiksi, jottei muoviosiin jäisi epätasaisuuksia.


Aihioiden syvennys jyrsittiin CNC-koneella.
               
Työ onnistui mielestäni hyvin ja pysyin alkuperäisessä suunnitelmassani alusta loppuun, lukuunottamatta muoviosien reunoja, joiden lopulliseen ratkaisuun päädyin muutamien kokeilujen ja vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen.
Näitä astioita tulen käyttämään esimerkiksi osana tortilla-aiheista kattausta.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kottikärryt


                               Runko palsaa, allas tehty tyhjiömuovaimella

Tehtävänämme oli suunnitella ja valmistaa hahmo- ja pienoismalli kottikärryistä.

 
Pääajatuksenani kottikärryjä suunnitellessa oli se, että ne olisivat yksinkertaiset ja käytännölliset. Halusin kärryihini selkeitä muotoja, terävyyttä ja pyöreyttä sopivassa suhteessa. En halunnut lähteä temppuilemaan koristeellisuudella. 


Hahmomalli kottikärryistä (materiaalina kapalevy)
 
Pienoismallista tuli erilainen kuin alkuperäinen piirrustussuunnitelmani (ainakin altaan suhteen) ja tämä jäi hieman harmittamaan. Luulen sen johtuvan vähäisestä kokemuksesta Solidworksin käytössä, ja sen takia myös kottikärryjä piti yksinkertaistaa vielä astetta enemmän. Tästä pienestä kömmähdyksestä opin kuitenkin sen, että ensi kerralla minun tulisi olla huolellisempi ja tarkempi mallintaessani, jotta saisin tehtyä sellaisia mallinnuksia kuin alkuperäiset piirrustussuunnitelmanikin ovat.
       Kapalevystä tehtyyn hahmomalliin olen kuitenkin tyytyväinen, koska sain altaasta muokattua juuri haluamani ja kapalevykin suostui taipumaan oikeaan muotoon (vaikka se onkin erilainen kuin piirrustussuunnitelmani allas).
       Varsinaisessa pienoismallissa taas renkaan ja altaan suhde on vääristynyt ja minun olisi pitänyt varmaankin tehdä isompi allas. Myös kahvat ovat liian lähellä toisiaan.


 


torstai 15. marraskuuta 2012

Metallitöitä


Toisessa jaksossa oli metallikurssi, jossa pääsin kokeilemaan hitsaamista ja taontaa.


Hitsaaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, koska hitsauskypärän lasin läpi ei nähnyt mitään. Yllä olevassa kuvassa näkyy millaista jälkeä sain aikaiseksi.

 
Pajalla taoin lehtiavaimenperiä, mutta en saanut niitä ihan valmiiksi. Toisesta lehtiavaimenperästä irtosi varsi, joten opettaja hitsasi varren ja lehden yhteen. 



Viimeisellä kerralla tein naulakon koukun, joka tulee näin joulun alla pakettiin.

Pajalla työskentely oli kaiken kaikkiaan mukavaa ja myös rentouttavaa puuhaa. Kuumuus toisaalta toi oman haasteensa työskentelyyn.

Henkari


Mallinsimme SolidWorksilla henkarin, jonka jälkeen tein kapalevystä prototyypin.


Mallia tehdessä meidän piti miettiä myös kohderyhmää, jolle henkarin valmistamme. Oman henkarini lähtökohtana oli se, että henkariin saisi enemmän kuin yhden vaatteen roikkumaan ja näin ollen säästäisi myös tilaa vaatekaapissa. Oman henkarini kohderyhmänä on lapset ja nuoret.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Pannunalunen


 
Pannunalunen oli ensimmäinen Solidworksilla tehty mallinnusharjoitus. Itse varsinaista pannunalustaa tehdessä tuli tutuiksi myös japaninsahan, taltan ja nuijan käyttö.